Hiekkalaatikko JeMiMa
Sisältöalue
Työryhmäläiset
Jenna (http://jennantvt.wordpress.com)
Miira (http://miiranblogi.wordpress.com)
Matilda (http://matildankoulublogi.wordpress.com)
Aihe: Mediakasvatus
Mediakasvatus
1. Kriittiset medialukutaidot koulussa
Yksi mediakasvatuksen tärkeimmistä tavoitteista on kriittisten medialukutaitojen kehittäminen. Siihen kuuluu muun muassa kyky tehdä itsenäisiä valintoja ja erottaa olennainen epäolennaisesta. Kriittisten medialukutaitojen opettaminen kouluissa on todettu vaikeaksi, sillä opetus toteutuu usein opettajajohtoisesti eikä kosketa tarpeeksi oppilaiden omaa elämismaailmaa. (Rantala 2011, 329)
Nicholes Burbules ja Rupert Berk erottelevat kriittisyyden kasvatuksessa kahteen eri näkökulmaan: kriittisen pedagogiikan perinteeseen ja kriittisen ajattelun perinteeseen. Nämä näkökulmat vaikuttavat myös kriittisten medialukutaitojen opettamisen käytäntöihin. Kriittisen pedagogiikan näkökulma korostaa erilaisia arvoja kriittisen medialukutaidon opettamisen pohjana, kun taas kriittisen ajattelun perinne korostaa kriittisyyttä periaatteena, joka liittyy kaikkeen ihmisen tiedonkäsittelyyn. Käytännössä erilaiset näkökulmat lomittuvat koulun arjessa. (Rantala 2011, 329)
Eräässä mediaväkivaltaa käsitelleessä projektissa neljän oppitunnin aikana 11-12-vuotiaille opetettiin asioita mediaväkivallasta ja sen analysoimisesta. Vaikka tulokset näyttivät opetuksen olleen hyödyllistä, voidaan myös miettiä oppivatko oppilaat vain vastaamaan opettajan kysymyksiin oikealla tavalla valmiiksi annettujen arvojen pohjalta vai oppivatko he todella itse ajattelemaan kriittisesti. Eräässä tapaustutkimuksessa puolestaan vertailtiin 18-26-vuotiaiden medialukutaito-opetukseen osallistuneiden ja ei-osallistuneiden mediakriittisyyttä. Ryhmissä ei huomattu merkittävää eroa. Voidaanko tästä päätellä, että koulussa opetettua kriittistä medialukutaitoa ei osatakaan hyödyntää käytännössä? Ainakaan tällä hetkellä käytössä olevat opetusmetodit eivät tunnu toimivan oppilaiden omaa kriittistä ajattelua tehostavalla tavalla. Opettajat antavat oppilailleen liikaa valmiita ajatuksia, luokissa ei synny aitoa dialogia ja vastavuoroisuutta ja käytetty abstrakti kieli ei liity oppilaidan omaan kokemusmaailmaan. On tehty tutkimuksia, joiden mukaan koulukulttuuri jopa estää kriittistä ajattelua. Leena Rantala sanoo artikkelissaan Suosikkilehdestä sukupuolijaon juuriin: Kriittiset medialukutaidot koulun arjessa, että oppilaat tekevät tehtäviä opettajan ohjeiden mukaisesti opettajan valmiita ratkaisumalleja noudattaen. Koulutyöskentely ei siis tue omaa kriittistä ajattelua, vaan opettaa noudattamaan ohjeita. (Rantala 2011, 329-330)
Opetuskulttuurin muuttamiseksi on ehdotettu yhteisöllisen oppimisen toimintaperiaatteita. Oppiminen perustuu tällöin vuorovaikutukseen. Opetus ei tällöin voi olla tarkasti suunniteltua ja opettajan tehtävänä on luoda kontekstia yhteiselle ajattelulle. (Rantala 2011, 330-331)
Rantalan (2011, 334) mukaan mediakasvatus on parhaimmillaan identiteettityötä: se opettaa pohtimaan yhteiskunnallisia ja poliittisia sisältöjä oman persoonallisen merkityksenannon kautta. Hän sanoo, että kuudesluokkalaistenkin oppilaiden kanssa on mahdollista käydä poliittisia ja yhteiskunnallisia keskusteluita. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että opettaja tietoisesti edistää kriittistä ajattelua ja keskustelua luokkahuoneessa ja että luokkayhteisöön on jo aiemmin luotu oikeanlainen keskustelukulttuuri. Keskustelu voidaan liittää oppilaiden omaan kokemusmaailmaan eikä sitä tarvitse käydä kriittisen pedagogiikan abstraktilla kielellä. Keskustelua voidaan myös käydä lähes ilman varsinaista median käyttöä, joten materiaalien vähäisyys ei saisi estää sitä. Opettajan tulisi elää tilanteessa ja hänellä itsellään tulisi olla hyvin punnittu maailmasuhde. Kriittisen medialukutaidon käytännön harjoittelun tulisi syntyä suunnittelematta osana luokan arkea ja keskusteluita. Jotta näin tapahtuisi, tulisi luokassa olla myös erilaiset ajatukset ja mielipiteet hyväksyvä ilmapiiri sekä tarpeeksi aikaa keskustelulle. Useimmissa luokissa kaikki oppilaat eivät osallistu keskusteluun; käykö niin, että vain aktiivisesti keskusteluun osallistuvat oppilaat oppivat kriittisiä medialukutaitoja?
Tärkeintä olisi ymmärtää, että olennaisinta kriittisen medialukutaidon opettamisessa eivät ole abstraktit käsitteet tai monimutkaisen viestintätekniikan hallinta, vaan keskustelevan ja kriittistä ajattelua kehittävän ilmapiirin luominen.
( Rantala L., (2011). Suosikkilehdistä sukupuolijaon juuriin: Kriittiset medialukutaidot koulun arjessa. Kasvatus 4/2011)
2. Sosiaalisesta mediasta oppimisen apuväline
Nykypäivänä Internet on läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä erittäin tiiviisti. Wuorisalo (2010, 87-102) artikkelissaan Sosiaalinen media media oppimisen tukena matkalla kohti avoimia, verkottuneita ja liikkuvia oppimisympäristöjä pohtii, kuinka koulut ovat varautuneet tähän, kuinka opettajien suhtautumisen teknologiaan täytyy pysyä ajan tasalla kehityksen mukana ja kuinka mediakasvatuksen on muututtava pysyäkseen ajan hermoilla ja edesauttaakseen Internetin turvallista ja vastuullista käyttöä.
Koska tieto- ja viestintätekniikka on nykyään niin suuri osa ihmisten arkipäiväistä elämää, mediakasvatukseen tulisi kiinnittää kouluissa entistä enemmän huomiota. Mediakasvatuksen tulisi olla mukana kaikissa oppiaineissa, ja sen keskeisenä sisältönä tulisi olla sosiaalinen media. Tällä tavalla voidaan yhdistää perinteinen mediakasvatus ja tietoyhteiskuntataidot uudeksi opetus- ja oppimiskulttuuriksi, joka muun muassa mahdollistaa opettamiseen uusia menetelmiä ja tekee oppilas-opettaja-, sekä oppilaiden keskinäisistä viestintäsuhteista entistä vuorovaikutteisempia.
Mediakasvatuksessa on ollut havaittavissa kaksi näkökulmaa: suojeluun, holhoukseen ja turvallisuuteen liittyvä näkökulma sekä toinen, median tuomia mahdollisuuksia painottava. Näistä jälkimmäinen on koko ajan vallannut tilaa ensimmäiseltä, ja enemmän sopusoinnussa sosiaalisen median tarjoamien mahdollisuuksien kanssa. Kuitenkin, jotta mediakasvatuksen muutos kohti sosiaalista mediaa ja Internetin oppimisympäristöjä olisi mahdollista, se edellyttää kolmen seikan toteutumista: Internetillä täytyy olla ns. kriittinen massa, eli tarpeeksi säännöllisiä käyttäjiä, Internetpalvelujen täytyy olla tarpeeksi helposti saavutettavissa, sekä opettajien täytyy olla valmiita muuttamaan opetustaan avoimemmaksi ja osallistuvammaksi. (Wuorisalo, J., (2010). Sosiaalinen media oppimisen tukena matkalla kohti avoimia, verkottuneita ja liikkuvia oppimisympäristöjä. Teoksessa Mediakasvatuksen käsikirja. EU: UNIpress)
Sosiaalisen median vahvuuksiin kuuluvat sosiaaliset verkostot ja informaatiota jakavat sivustot, joiden avulla voidaan jakaa ja omaksua tietoa. Näin ajateltuna Internet muodostaa jo itsessään valtavan oppimisympäristön. Ongelman kuitenkin muodostavat koulujen rajalliset resurssit järjestää kouluihin ajanmukaisia laitteistoja. Lisäksi olisi suuri tarve tutkimukselle, joka osoittaisi tieto- ja viestintätekniikan merkityksen oppimiselle. Jotta sosiaalisen median mahdollisuudet oppimisympäristönä voitaisiin maksimoida, opettajilla tulisi olla tiedot ja taidot hallita useita erilaisia tekniikoita toimia Internetissä, sekä lisäksi osata soveltaa niitä opetukseen ja oppimiseen. (Wuorisalo, J., (2010). Sosiaalinen media oppimisen tukena matkalla kohti avoimia, verkottuneita ja liikkuvia oppimisympäristöjä. Teoksessa Mediakasvatuksen käsikirja. EU: UNIpress)
Yksi esimerkki sosiaalisen median tuomista mahdollisuuksista ovat erilaiset Internetin oppimisympäristöt, kuten wikit ja blogit. Näiden avulla oppilaat voivat harjoitella yhteistyötaitoja, oppia toisiltaan, vahvistaa tiedonhankintaan liittyviä taitoja ja astua ulos perinteisestä koululuokasta, kun töitä voidaan tehdä Internetin välityksellä lähes missä vain. Myös mediantuotanto ja muokkaus ovat osa mediakasvatusta. (Wuorisalo, J., (2010). Sosiaalinen media oppimisen tukena matkalla kohti avoimia, verkottuneita ja liikkuvia oppimisympäristöjä. Teoksessa Mediakasvatuksen käsikirja. EU: UNIpress)
Kuva 1. Esimerkki opiskelun apuna käytettävästä sosiaalisesta mediasta.
Sosiaaliseen mediaan liittyy myös uhkia ja pelkoja, kuten viruksia, tietoturvaan liittyviä seikkoja ja yhtenä uusimmista Internetriippuvuus. Myös näiden takia mediakasvatukseen tulisi kiinnittää huomiota, jotta riskit näihin saataisiin minimoitua. (Wuorisalo, J., (2010). Sosiaalinen media oppimisen tukena matkalla kohti avoimia, verkottuneita ja liikkuvia oppimisympäristöjä. Teoksessa Mediakasvatuksen käsikirja. EU: UNIpress)
3. Mediamaiseman muuttumisen haasteet
Herkmanin (2010, 63-83) artikkeli Median markkinoituminen, millenniaalit ja mediakasvatus kertoo suomalaisen mediamaiseman muutoksesta ja historiasta 1900-luvun alkupuoliskolta 2000-luvulle, erityisesti 1980-luvulta lähtien mediajärjestelmässä tapahtuneista muutoksista. Politiikan hallitsemasta mediajärjestelmästä on siirrytty nykypäivän kaupallisen kilpailun ja markkinoiden säätelemään järjestelmään. Artikkelissa viitataan monesti mediasukupolviin, jotka on voitu luokitella 1990-luvulle asti melko helposti, mutta 1990-2000-luvuille tultaessa määrittely on entistä hankalampaa. Nykypäivän lapsia ja nuoria kutsutaan millenniaaleeiksi, koska heidän mediamaailmaansa kuuluu useiden viestintävälineiden samanaikaisuus. Tämä tuottaa haasteita nykypäivän kasvattajille: mediakasvatus on nykypäivän mediakokemusten ja eri mediasukupolvien erojen ymmärtämistä ja yhteensovittamista. Herkman kuitenkin toteaa artikkelin lopussa: Mediakasvatuksen haasteet näyttävät näin ollen millenniaalien aikakaudella varsin samoilta kuin ennenkin. Mediakasvatuksen keskeiset tavoitteet ovat median toimintatapojen ymmärtäminen, median tuotantojen ja sisältöjen asettaminen laajempaan viitekehykseen, omien teknisten ja viestinnäillisten taitojen kehittäminen ja kannustaminen. (Herkman, J., (2010). Median markkinoituminen, millenniaalit ja mediakasvatus. Teoksessa Mediakasvatuksen käsikirja. EU: UNIpress)
Mediamaisema on muuttunut aina. Muutosnopeus on 1990-luvun lopulta lähtien kuitenkin ollut hyvin voimakasta, mikä johtuu suurelta osin nykypäivän markkinataloudesta ja viestintäteknologian kehityksestä. Kansallinen mediakulttuuri elää kaupallisen kilpailun ja pörssitalouden ehdoilla, mikä edellyttää jatkuvaa muutosta. Uusia innovaatioita kehitetään jatkuvasti, koska kilpailutalous on niistä riippuvainen, esimerkiksi dvd on korvautumassa blue-raylla ja cd-levyt mp3-tiedostoilla. (Herkman, J., (2010). Median markkinoituminen, millenniaalit ja mediakasvatus. Teoksessa Mediakasvatuksen käsikirja. EU: UNIpress)
1950-luvulle asti syntyneet voidaan luokitella kirjallisen sukupolven, 1960-luvulla ja sen jälkeen syntyneet televisiosukupolven, 1980-luvulla syntyneet videosukupolven ja 1990-luvulla syntyneet internetsukupolven edustajiksi. Nykypäivän millenniaalit käyttävät yhtäaikaa sekä internetiä että katsovat televisiota. Nämä mediasukupolvien erot asettavat haasteita mediakasvatukseen, koska esimerkiksi kasvattajat itse voivat edustaa eri mediasukupolvea, mikä voi johtaa molemminpuoliseen ymmärtämättömyyteen ja torjuntaan, kuten Herkman artikkelissaan toteaa. (Herkman, J., (2010). Median markkinoituminen, millenniaalit ja mediakasvatus. Teoksessa Mediakasvatuksen käsikirja. EU: UNIpress)
Suomalaiset ovat olleet historiaan liittyen lukijakansaa, ja lehdistön merkitys on ollut suuri 1800-luvun puolivälistä eteenpäin. 1900-luvulla vallitsi kirjallisen kulttuurin sivistysihanne.Tämä painotti suomalaista mediajärjestelmää 1980-luvulle asti. Toisen maailmansodan jälkeen valtio osallistui vahvasti yhteiskunnan kaikkien eri osa-alueiden toimintaan: tästä esimerkkinä Yleisradio ja valtion tuki poliittisille lehdille. 1950- ja 60-luvuilla alkoivat Suomeenkin kantautua kirjallisuuden modernit virtaukset ja underground (amerikan nuorisokulttuuri). Muutoksen heijastuivat mediajärjestelmään, josta merkkinä Hymy-lehden nousu Suomen ensimmäisen keltaisen lehdistön edustajaksi 1960-luvulla. Television saralla Yleisradion rinnalle nousivat Mainostelevision (MTV) viihdeohjelmat. (Herkman, J., (2010). Median markkinoituminen, millenniaalit ja mediakasvatus. Teoksessa Mediakasvatuksen käsikirja. EU: UNIpress)
1980-luvulla Suomi siirtyi kilpailutalouden aikaan, joka jätti jälkensä myös mediaan. Median poliittinen ohjailu väistyi markkinaohjailun tieltä. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen suomalaisen ulkopoltitiikan uutisointi vapautui, minkä jälkeen mediaa on määrittänyt liberaalisuus ja journalismi on voinut toimia poliittisen vallan vahtikoirana. Kääntöpuolena on kuitenkin viestintävälineiden ja poliittisten puolueiden alistuminen markkinavoimille. (Herkman, J., (2010). Median markkinoituminen, millenniaalit ja mediakasvatus. Teoksessa Mediakasvatuksen käsikirja. EU: UNIpress)
Yksi merkki 1980-luvun muutoksesta kaupallistumiseen on valtiollisen tuen avulla julkaistun poliittisen lehdistön ahdinko: lehdistötukea leikattiin merkittävästi, joten monet poliittisesti sitoutuneet ja rahoitetut lehdet lopettivat toimintansa tai sulautuivat suuriin lehtikonserneihin. Sanomalehtien määrä on laskenut 2000-luvulle tultaessa noin 10% ja aikakaus-, juoru- ja iltapäivälehtien osuus on kasvanut. Myös Yleisadiossa tapahtui isoja muutoksia: televisiossa Yleisradion rinnalle nousi kaupallisia tv-kanavia, jotka nousivat katsotuimmiksi kuin Yleisradio. Sama tapahtui radion osalla, mikä johti Yleisradion monikanavahallintaan (eri ryhmille suunnatut kanavat). Yleisradio on kilpailun myötä tehnyt suuria organisaatiouudistuksia ja joutunut säästökuureihin, koska toimintaa nykyään säätelee markkinakilpailu. Muutokset kertovat, että markkinoiden osuus on suomalaisessa mediassa tärkeämpi kuin koskaan aiemmin: mediakin tavoittelee voittoa. (Herkman, J., (2010). Median markkinoituminen, millenniaalit ja mediakasvatus. Teoksessa Mediakasvatuksen käsikirja. EU: UNIpress)
Taulukko 1. Suomen mediajärjestelmän muutos vuosina 1985-2005.
1985 | 2005 | |
Lehdistötuki (milj. euroa) | 79 | 14,4 |
Sanomalehtien lukumäärä | 229 | 205 |
Aikakauslehtien lukumäärä | 4275 | 4922 |
Yleisradion osuus radion kuuntelusta(%) | 100 | 51 |
Kaupallisten kanavien osuus radion kuuntelusta(%) | - | 49 |
Yleisradion osuus TV:n katselusta(%) | 70 | 44 |
Kaupallisten kanavien osuus TV:n katselusta(%) | 30 | 56 |
Internetiin liitetyt kotitaloudet (%) | - | 58 |
Pohjoismaissa on nykyään jokaisessa maassa yksi suuri mediayrityskonserni, joka on yltänyt muita suuremmaksi. Suomessa se on Sanoma Oyj, joka on yltänyt Yleisradioa suuremmaksi. Median keskittyminen on globaali ilmiö. Syynä keskittymiseen ovat suuren konsernin kilpailun parempi kesto ja tuloskunto, ja se, että eri viestinten liittyminen samaan konserniin helpottaa synenergiaetujen tavoittelua. Suuri konserni kattaa yleensä kaikki median toimialat, kuten Sanoma Oyj: kirjakustannus, televisio, lehdistö, verkkoviestintä, painotuotteiden jakelu ja elokuvateatteri Finnkino, mikä mahdollistaa oman edun ajamisen julkisuudessa. Vähitellen digitaalinen verkkomedia haastaa perinteistä joukkoviestintää, mikä saa lehtitalot huolestumaan siitä, miten he tavoittavat lukijat tulevaisuudessa, koska internetmaailma tavoittaa nykynuoret paremmin ja kiilaa perinteisen media-alan edelle. (Herkman, J., (2010). Median markkinoituminen, millenniaalit ja mediakasvatus. Teoksessa Mediakasvatuksen käsikirja. EU: UNIpress)
Nuorten mediamaisema koostuu tänä päivänä paikallisista ja kansainvälisistä viestintäkäytännöistä, kansallisesta mediatuotannosta ja ylikansallisesta mediakulttuurista. Nykynuorten mediakäytön painopiste on viihteellisissä sisällöissä, kaveriporukoiden ja vertaisryhmien keskinäisviestinnässä ja pelaamisessa. Esimerkkejä näistä ovat tv-draamasarjat, tosi tv-sarjat ja erikoisharrastukset (esimerkiksi manga-kulttuuri). Nuorison suosimille mediakulttuureille ominaista on globaali viihdebisnes. Ne limittyvät hyvin vahvasti arkeen ja mediakulttuurin avulla rakennetaan yksilöllisiä ja sosiaalisia identiteettejä. Nykyajan nuoret ovat viihdemyönteisiä ja heille median kaupallisuus ei ole ollut onglema, vaikka pieni osa nuorista valitseekin kulutusta ja kaupallisuutta vastustavan linjan. Nuorten viestintä on sosiaalista, mutta se tarkoittaa pikemminkin henkilökohtaista vuorovaikutusta kuin yhteiskunnallisuutta. (Herkman, J., (2010). Median markkinoituminen, millenniaalit ja mediakasvatus. Teoksessa Mediakasvatuksen käsikirja. EU: UNIpress)
Suurin muutos mediamaailmassa on kaikkialle tunkeutuva mediakulttuuri, jonka avulla nuoret määrittelevät identiteettiään. Mediakulttuuri vaikuttaa myös voimakkaasti itseymmärrykseen. Nuoret ovat kriittisiä mediakuluttajia: he tiedostavat median kaupalliset intressit ja suhtautuvat epäluuloisesti julkisuudessa esitettyihin totuuksiin. Tästä huolimatta nuoret omaksuvat mediakulttuurin levittämän kulutuskeskeisen arvomaailman: he omaksuvat mediakuvaston malleja esimerkiksi pukeutumisesta ja seksuaalisuudesta, mikä on johtanut julkisuuden nousun itseisarvoiseksi tavoittelun kohteeksi. Tämä on yksi mediakasvattajien vaikeista haasteista. (Herkman, J., (2010). Median markkinoituminen, millenniaalit ja mediakasvatus. Teoksessa Mediakasvatuksen käsikirja. EU: UNIpress)
Lähteet:
Herkman, J., (2010). Median markkinoituminen, millenniaalit ja mediakasvatus. Teoksessa Mediakasvatuksen käsikirja. EU: UNIpress.
Rantala L., (2011). Suosikkilehdistä sukupuolijaon juuriin: Kriittiset medialukutaidot koulun arjessa. Kasvatus 4/2011.
Wuorisalo, J., (2010). Sosiaalinen media oppimisen tukena matkalla kohti avoimia, verkottuneita ja liikkuvia oppimisympäristöjä. Teoksessa Mediakasvatuksen käsikirja. EU: UNIpress.